KESÄMIITTI HÄMEENHELMESSÄ 17-19.6.2016

MUNAT SATEISESSA KESÄMIITISSÄ

Kerhon kesämiitti järjestettiin Hämeenhelmessä Leppäkoskella 17.-19.6.2016; teemana oli tällä kertaa merirosvo. Paikalla saapui 14 jäsenperhettä, joista kaksi oli mukana ensimmäistä kertaa. Tämän kertainen kesämiitti oli sään puolesta tähän mennessä kerhon sateisin tapaaminen. Sään ei kuitenkaan annettu häiritä meininkiä.

Ohjelmaa                                                                                                                    

Miitin ohjelma oli tällä kertaa yritetty järjestää mahdollisimman väljäksi, että höpöttelyaikaa riittäisi kaikille.

Hämeenhelmen alue oli perjantaina järjestänyt meille tietovisan, jonka aiheena oli tietysti merirosvous ja kaikki siihen liittyvä. Kerho ryhmittäytyi neljäksi joukkueeksi, jotka kisasivat palkinnoista melko tasaisesti. Voiton vei lopulta joukkue Munattomat.

Lauantaina aloitimme avoimilla ovilla sateisessa säässä. Puolen päivän aikaan lähdimme säästä huolimatta cruisailemaan Suvirantaan Janakkalaan. Alun perin oli tarkoitus cuisailla Talli Cafeseen Tervakosken suuntaan, mutta kahvila on lauantaisin suljettu eikä sen ovia haluttu avata meidän takiamme.

Motorcafe Suvirannassa on 400 asiakaspaikkaa sisätiloissa ja rantaterassilla; apua saa sekä pieneen että suureen nälkään ja janoon. Paikka on lisäksi koiraystävällinen. Suviranta onkin monen pienen ja ison ryhmän kokoontumispaikka. Totesimme paikan tarjoilun olevan kohdallaan, etenkin possun muotoon leivotut suuret munkkipossut herättivät ihastusta.

Matkasta selvittyämme aloimme suunnitella pitkää pöytää. Hämeenhelmen alue antoi meille Tornin sisätilat käyttöön, jonne mahduimme hyvin syömään ja merirosvoilemaan.

Pitkän pöydän yhteydessä jaettiin jälleen perinteiset pokaalit seuraavasti: pisin matka Minna ja Juha-Pekka Luokkala Kokkolasta, järjestäjien valinta Terho Vuorinen Heinävedeltä ja yleisön suosikki Raila Ståhl ja Kalle Ulmanen Nukarista.

Pienen lepotauon jälkeen oli sitten vuorossa pihasauna, joka oli varattu kerholle koko illaksi. Sauna on ”vanhanajan” mökkisauna, jossa vesi lämmitetään kiukaan yläpuolella ja jossa löyly- ja pesutila ovat samaa tilaa. Saunavuoroon sisältyi vastikään alueelle saadun paljun käyttö – paljussa se aika kuluikin. Paljuvuoron vaihto vaatii välillä suorastaa ankaraa äänensävyä.

Syysmiitti          

Kuluvan vuoden syystapaaminen järjestetään 19.-21.8.2016 Karstulan ”Wanhoissa Wehkeissä”. Alueella on mökkejä ja muita majoitustiloja, eli paikalle voi tulla myös ilman munaa. Lisätietoja tapaamisesta tulee kesän mittaan.

Kiitämme SF-Caravan Ydin-Häme ry:tä onnistuneesta viikonlopusta!

teksti ja kuvat: Armi Ylikorpi

Menu
SMV
Omat tiedot