SMV-kerho Vankkurivehmaalla 28.8. – 30.8.2020

SMV-kerho merirosvoili Vankkurivehmaalla 28.8. – 30.8.2020.

Vankkurivehmaalle saapui perjantain ja lauantain aikana 21 munavaunua, joista 5 oli ensimmäistä kertaa paikalla. Perjantai kului saunomisen, kuulumisten vaihdon ja mm. biljardiotteluiden parissa. Lauantaina vuorossa oli parin tunnin avoimet ovet, jolloin kerholaisten lisäksi alueen oma väki kävi runsain mitoin tutustumassa vaunutarjontaan.

Vähitellen vaunuista ilmestyi toinen toistaan hurjempia ja viehättävämpiä merirosvoja, jotka kokoontuivat pitkään pöytään nauttimaan yhteisestä ruokailuhetkestä. Jälleen kerran todettiin kerholaisissa olevan paljon mahtavia heittäytyjiä! Pitkän matkan pokaali jaettiin Auni ja Matti Jokelalle, jotka ajoivat 539 km Piehingistä Vehmaalle. Yleisön suosikkimunaksi valittiin Espoosta Ulla ja Tom Hellströmin vaunu, vuodelta 1975 oleva 520. Järjestäjien suosikkimuna oli Helsingistä Paula ja Johan Gröndahlin -77 SMV. Loppuilta vietettiin saunoen ja seurustellen.

Kerhon keskustelutilaisuus järjestettiin sunnuntaina. Teema-kiertopalkinto jaettiin onnistuneesta merirosvoudesta Kirsi ja Jari Naakalle Mäntsälästä. Tilaisuudessa käytiin läpi kulunutta vuotta, tiedottamista, rahatilannetta, jäsenmaksua, valittiin uusia jäseniä toimikuntaan sekä keskusteltiin tulevista tapahtumista ja jäsentuotteista. Alusta asti toimikunnassa vaikuttanut Armi Ylikorpi jättäytyi pois. Lämmin kiitos Armille ahkeroinnista kerhon hyväksi kuluneina vuosina!

Mari Nevala jatkaa kerhon vetäjänä ja talousvastaavana, Minna Tolonen ja Ari Lehto jäseninä. Sami Tolonen toimii jatkossakin nettivastaavana. Uusiksi jäseniksi ehdotettiin Adi Subaria, Reija Vähämäkeä ja Raila Ståhlia, jotka suostuivat mukaan toimikuntaan. Tilaisuuden muistio lähetetään sähköpostitse jäsenistölle. Munavaunut poistuivat alueelta tyytyväisenä viikonlopun rentoutumiseen mukavalla porukalla ja odottaen seuraavaa tapaamista. Kiitos Vankkurivehmaan väelle syysmiitin järjestelyistä! Tulevat tapahtumat Koronatilanteen todettiin hankaloittavan pikkujoulu- ja talvitapahtumasuunnitelmia. Tapahtumat, joihin liittyy paljon muita ihmisiä, jäävät suosiolla väliin.

Kesä- ja syystapaamisten ajankohdiksi sovittiin 11.6. -13.6.2021 ja 27.8. – 29.8.2021. Pitopaikaksi kesäkuulle ehdotettiin Orilammen majaa Kouvolan suunnalla. Syysmiitin paikka jätettiin vielä hautumaan. Ehdotuksia saa esittää suoraan toimikunnalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SMV Caravan Team Finland